Pyöräilijä pyörällä päästään
Teksti on julkaistu Länsiväylässä 13.7.2024.
Kesä on tuonut iloksemme tietyöt. Autoliikenteen kiertotiet merkitään tuhansin kyltein, valoin ja krumeluurein. Reitti on suorastaan ränni, jonka ajaa vaikka silmät kiinni. Polkupyöräilijä sen sijaan jätetään oman onnensa nojaan. Pyöräreittien kiertotieopasteet ovat niin olemattomat, että pyöräilijä joutuu kysymään itseltään yhä uudestaan, onko hän oikeassa paikassa.
Esimerkkejä löytyy ympäri Espoota. Kivenlahden suuntaan katkaistu Höyrylaivantien pyöräyhteyden kiertotie ohjasi ainakin minut Kivenlahdenkadun tunnelin suulle. Leppävaarassa Raidejokerin varren kiertotie ohjasi kirjaimellisesti päin mäntyä Säterinmetsään. Espoon keskuksen kohdalla Espoonväylää pyöräilevät joutuvat kiertämään tietyöt Espoontorin kautta tai heittäytymään autoliikenteen joukkoon. Ongelma olisi helppo korjata lisäämällä opasteita tai esimerkiksi yhtenäisellä merkintämaalilla kiertotien alusta loppuun.
Pyörällä liikkuminen tulisi nähdä kulkumuotona, jonka sujuvuudesta ja turvallisuudesta on huolehdittava yhtä lailla kuin autoliikenteenkin. Nyt pyöräily sen sijaan nähdään vapaa-ajan hupina, johon pieni eksyskely ja umpikujiin perehtyminen luontevasti sopii. Asennemuutos olisi kaikkien liikenteen sujuvuudesta huolta kantavien etu tilanteessa, missä Espoo kasvaa tuhansilla ihmisillä ja autoilla vuodessa. Kelvollisista kiertotieopasteista on helppo aloittaa.
Ville Laakso
kaupunginvaltuutettu (kok.)